Jakso 6: Syvimmät huolet ja toiveet

”Haluaisin sinut illalla viereeni sohvalle. Luulet aina, että kinuan seksiä. Kyllähän sekin mukavaa on, mutta on minulla muutakin mielessä: haluaisin puhua työmurheista tai haaveilla tulevaisuudesta. Tunnut nykyisin niin etäiseltä ja enkä oikein uskalla kertoa ajatuksistani. Pelkään, etten ole sinulle enää mies, vaan joku kotiapulainen, joka hoitaa hommat. Tarvitsisin sinut lähelleni…"

Jaksossa kuusi sukelletaan syvimpiin huoliin, pelkoihin, epävarmuuksiin, kaipauksiin, tarpeisiin ja toiveisiin, joiden kertominen mahdollistaa todellisen läheisyyden puolisoiden välillä.

Erilaisuuden riesa ja rikkaus

Kertausta

Kolme turvallisen parisuhteen kulmakiveä (jakso 1) olivat:

• Saatavilla, ”Olen saatavilla, kun sinä tarvitset tunnetason yhteyden minuun.”
• Vastaaminen, ”Voin luottaa siihen, että sinä vastaat, kun tarvitsen sinua.”
• Tunteella läsnä, ”Kykenemme avautumaan omista tunteistamme ja toiveistamme sekä ottamaan huomioon toisen tunteet ja toiveet.”

Jotta rakkaus kestäisi, on opeteltava ilmaisemaan syvimmät pelot ja huolet sekä tarpeet ja toiveet. Tavoitteena on näin etsiä yhteenkuuluvuutta lisääviä hetkiä ja rakentaa suhteen turvallisuudentunnetta. Siihen pääsemiseksi on kaksi avaintehtävää:

1. Omien pelkojen, huolien ja epävarmuuksien tunnistaminen suhteessa ja niistä kertominen kumppanille: ”Mikä minua huolettaa tai pelottaa eniten meidän parisuhteessamme?”
2. Omien syvempien toiveiden ja tarpeiden tunnistaminen suhteessa ja niistä kertominen kumppanille: ”Mitä tarvitsen ja toivon eniten meidän parisuhteessamme?”

Huolien, pelkojen ja epävarmuuksien tunnistaminen ja niistä puhuminen

Joskus on vaikea tunnistaa omaa huolta, pelkoa tai epävarmuutta jostakin. Tämä on ymmärrettävää, jos emme ole saaneet elämässämme apua tunteiden kohtaamisessa. Silloin saatamme yrittää hallita tai peittää tunteita ja jopa kieltää niiden olemassaolon. Tunteet tulevat ja menevät, mutta niillä on useimmiten jokin tärkeä viesti meille.

Pohjimmiltaan kumppanit tuntuvat pelkäävän eniten torjutuksi tai hylätyksi tulemista.

”En ole sinulle riittävä tai en kelpaa sinulle sellaisena kuin olen.”
”Et arvosta minua enkä ole sinulle tärkeä ja merkityksellinen.”
”Et enää rakasta minua emmekä enää löydä toistemme lähelle.”

Peloista ja epävarmuuksista avautumiseen ja niistä toiselle kertomiseen tuntuu liittyvän riski, koska paljastamme siinä toiselle jotain hyvin intiimiä ja herkkää aluetta itsessämme. Sitä haluamme tehdä vain kumppanille, joka on luotettava ja tärkeä. Koska syvimmistä huolista, peloista ja epävarmuuksista kertominen voi olla teille molemmille uutta, on hyvä jaksaa harjoitella sitä eli palata useamman kerran näistä tunteista puhumiseen, jotta se alkaa sujua luontevasti ja turvallisesti.

Kun toinen alkaa puhua suhteeseen liittyvistä syvimmistä huolistaan, peloistaan ja epävarmuuksistaan, voi olla vaikea suhtautua siihen.

”Taas tuo sama levy. Tästähän on puhuttu jo moneen kertaan. Turhauttavaa!”
”Minun on tosi vaikea ymmärtää ja uskoa, että syvimmiltään sinulla on pelko, ettet ole riittävä minulle tai ettet kelpaa minulle.”

Tarvitaan avoimuutta ja kiinnostusta, myötämielisyyttä ja sitoutumista toista kohtaan sekä kykyä irrottautua omista vanhoista käsityksistä.

Toiveiden ja tarpeiden tunnistaminen ja niistä kertominen

Omien syvimpien epävarmuuksien ja pelkojen tunnistamisen kautta löytyy usein myös se, mitä toivon ja tarvitsen toiselta. Niiden kertomisessa ja pyytämisessä on hyvä keskittyä nykyhetkeen, ei menneeseen eikä tulevaisuuteen.

Kaikkein eniten kumppanit tuntuvat tarvitsevan merkityksellisyyden ja arvostetuksi tulemisen kokemusta.

”Olen sinulle rakas ja riittävä omana itsenäni. Kaikkien virheidenikin kanssa.”
”Kun sinä tarvitset minua ja tukeani, haluan seistä rinnallasi.”
”Sinä olet tavoitettavissa ja läsnä, silloin kun tarvitsen sinua eniten.”
”Uskallan pyytää mitä toivon, ja sinä ymmärrät, kuinka vaikeaa se minulle voi olla.”
”Voin luottaa sinuun ja tiedän, että me molemmat yritämme parhaamme tämän suhteen eteen.”

Joskus eletyn elämän aikana syntyneet uskomukset voivat estää kumppaneita kertomasta omista tarpeistaan ja toiveistaan. ”Voinko pyytää, mitä toivon, vai pitäisikö minun kuitenkin pärjätä yksin?” Tämän kaltainen ajatus voi nousta lapsuuden ja nuoruuden kokemuksesta, ettei ole voinut luottaa vanhempien tukeen ja huolenpitoon. ”Onko minulla oikeutta pyytää itselleni jotain?” puolestaan saattaa liittyä kokemukseen, että muiden tarpeet ovat aina menneet edelle ja ovat olleet omia toiveita tärkeämpiä.

Vastavuoroisen syvimpien pelkojen, epävarmuuksien, toiveiden ja tarpeiden kertomisen kautta läheisyyden tunne ja myönteinen riippuvuus kasvavat, erillisyys vahvistuu ja itsetunto lujenee. Sitä kautta tulevat mahdollisiksi syvemmät pysyvät muutokset, jolloin pinnallisempien pulmien käsittely on helpompaa. Kaikkiin toisen toiveisiin ja tarpeisiin ei aina voi vastata ja myöntyä. Turvallisessa ja läheisessä suhteessa siitäkin voidaan puhua, sitä pahoitella ja surra. Näin myös pettymysten tuottamisesta, suremisesta ja lohdutuksesta voi tulla yhteinen lähentävä ja molempien ainutkertaisuutta kunnioittava kokemus.